Paras äitienpäivä tähän asti

Eilen oli äitienpäivä, mikäli se meni joltakulta ohitse. Olin viettämässä sitä mummillani, koska välini omiin vanhempiini ovat hieman jäiset. Helekatin tunnepitoinen äippienpäivä kyllä!
Lauantaina menin tosiaan Hakunilaan mummilleni. Toivottelin asianmukaisesti, mutta päätin tehdä pienen jäynän. Jätinkin takkini päälle ja hipsin sen kanssa mummini perässä keittiöön aivan normaalisti. Odotin sopivaa hetkeä... Sitten tiskipöydällä hääräillyt mummini kääntyi pois päin ja nykäisin taskustani pari tuntia aiemmin itse tekemäni kortin sujauttaen sen huomaamattomasti tiskipöydälle pystyyn. Huomattuaan kortin hän luki sen yllättyneenä ja sitten halattiin. Oli hyvin tunteikas hetki, koska olin kirjoitellut korttiin paljon, kuulemma kauniita, asioita.
Äitienpäivän vietossa myös mummi yllätti. Hän oli leiponut äärimmäisen herkullista sienipiirakkaa ja samanmoista mustikkaversiota! Menimme nautiskelemaan niistä parvekkeelle juuri keitetyn kahvin kera. Mummi istui auringossa ja minä varjossa. Herkkujen jälkeen jatkoimme suoraan putkeen vielä korteilla pelaamista ja saimme oikein kunnon naurut.

Opintomatka, vai "opintomatka"?

Tässä hetkessä on tunnelmaa. Kyyristelen laivan reunalla kuunnellen lokkien laulua ja siristellessäni silmiäni. Pääosa liitäjistä on harmaalokkeja, mutta myös muutama selkälokki on seassa. Hetki on täydellinen. Ainakin lähes. Vasemmalle puolelle kaipaan kokista ja oikealle puolelle jota kuta, jonka kanssa jakaa tämä hetki. Oikea puoli on aina ollut arvostetumpi.
Lähdimme siis juuri hetki sitten Suomesta. Kymmenisen pitkää ruotsia opisnelevaa maakrapua lähti opintomatkalle Ruotsiin ystävyyslukioon. Retki on varmasti monille hyvinkin nesteytyspainoitteinen, mutta minä teen ainakin siinä poikkeuksen. Maisemat valuvat ohitse tasaiseen tahtiin ja vesi läiskähtelee iloisesti, kuka mitään sekasotkuaivoja kaipaa! Varsinkin kun on muutenkin pulaa aivoista.
Mielialani on edellisestä kirjoituksesta (sikäli kun muistan) parantunut paljon. Se on ollut ihanan tasainen ja otinkin jopa yhteyttä jälkihuollonkeskukseen, missä aktivoivat uudelleen asuntohakemukseni. Unet ovat olleet hyvin riittoisia. Jopa liiankin. Ilman ylimääräisiä valvomisia olen usein voinut nukkua lähes kaksikymmentä tuntia! Jotain on siis vielä huonosti pääkopperossa, mutta olen huomannut myös useiden kavereidenikin olevan psyykkisesti kovilla. Mutta nyt koetan ottaa rennosti och tala jätte mycke svenska. Toisaalta lähimmäiset ovat kelloon ja paikkaan katsomatta aina mielessä.