Eilen oli äitienpäivä, mikäli se meni joltakulta ohitse. Olin viettämässä sitä mummillani, koska välini omiin vanhempiini ovat hieman jäiset. Helekatin tunnepitoinen äippienpäivä kyllä!
Lauantaina menin tosiaan Hakunilaan mummilleni. Toivottelin asianmukaisesti, mutta päätin tehdä pienen jäynän. Jätinkin takkini päälle ja hipsin sen kanssa mummini perässä keittiöön aivan normaalisti. Odotin sopivaa hetkeä... Sitten tiskipöydällä hääräillyt mummini kääntyi pois päin ja nykäisin taskustani pari tuntia aiemmin itse tekemäni kortin sujauttaen sen huomaamattomasti tiskipöydälle pystyyn. Huomattuaan kortin hän luki sen yllättyneenä ja sitten halattiin. Oli hyvin tunteikas hetki, koska olin kirjoitellut korttiin paljon, kuulemma kauniita, asioita.
Äitienpäivän vietossa myös mummi yllätti. Hän oli leiponut äärimmäisen herkullista sienipiirakkaa ja samanmoista mustikkaversiota! Menimme nautiskelemaan niistä parvekkeelle juuri keitetyn kahvin kera. Mummi istui auringossa ja minä varjossa. Herkkujen jälkeen jatkoimme suoraan putkeen vielä korteilla pelaamista ja saimme oikein kunnon naurut.
maanantai 13. toukokuuta 2013
maanantai 6. toukokuuta 2013
Opintomatka, vai "opintomatka"?
Tässä hetkessä on tunnelmaa. Kyyristelen laivan reunalla kuunnellen lokkien laulua ja siristellessäni silmiäni. Pääosa liitäjistä on harmaalokkeja, mutta myös muutama selkälokki on seassa. Hetki on täydellinen. Ainakin lähes. Vasemmalle puolelle kaipaan kokista ja oikealle puolelle jota kuta, jonka kanssa jakaa tämä hetki. Oikea puoli on aina ollut arvostetumpi.
Lähdimme siis juuri hetki sitten Suomesta. Kymmenisen pitkää ruotsia opisnelevaa maakrapua lähti opintomatkalle Ruotsiin ystävyyslukioon. Retki on varmasti monille hyvinkin nesteytyspainoitteinen, mutta minä teen ainakin siinä poikkeuksen. Maisemat valuvat ohitse tasaiseen tahtiin ja vesi läiskähtelee iloisesti, kuka mitään sekasotkuaivoja kaipaa! Varsinkin kun on muutenkin pulaa aivoista.
Mielialani on edellisestä kirjoituksesta (sikäli kun muistan) parantunut paljon. Se on ollut ihanan tasainen ja otinkin jopa yhteyttä jälkihuollonkeskukseen, missä aktivoivat uudelleen asuntohakemukseni. Unet ovat olleet hyvin riittoisia. Jopa liiankin. Ilman ylimääräisiä valvomisia olen usein voinut nukkua lähes kaksikymmentä tuntia! Jotain on siis vielä huonosti pääkopperossa, mutta olen huomannut myös useiden kavereidenikin olevan psyykkisesti kovilla. Mutta nyt koetan ottaa rennosti och tala jätte mycke svenska. Toisaalta lähimmäiset ovat kelloon ja paikkaan katsomatta aina mielessä.
Lähdimme siis juuri hetki sitten Suomesta. Kymmenisen pitkää ruotsia opisnelevaa maakrapua lähti opintomatkalle Ruotsiin ystävyyslukioon. Retki on varmasti monille hyvinkin nesteytyspainoitteinen, mutta minä teen ainakin siinä poikkeuksen. Maisemat valuvat ohitse tasaiseen tahtiin ja vesi läiskähtelee iloisesti, kuka mitään sekasotkuaivoja kaipaa! Varsinkin kun on muutenkin pulaa aivoista.
Mielialani on edellisestä kirjoituksesta (sikäli kun muistan) parantunut paljon. Se on ollut ihanan tasainen ja otinkin jopa yhteyttä jälkihuollonkeskukseen, missä aktivoivat uudelleen asuntohakemukseni. Unet ovat olleet hyvin riittoisia. Jopa liiankin. Ilman ylimääräisiä valvomisia olen usein voinut nukkua lähes kaksikymmentä tuntia! Jotain on siis vielä huonosti pääkopperossa, mutta olen huomannut myös useiden kavereidenikin olevan psyykkisesti kovilla. Mutta nyt koetan ottaa rennosti och tala jätte mycke svenska. Toisaalta lähimmäiset ovat kelloon ja paikkaan katsomatta aina mielessä.
lauantai 27. huhtikuuta 2013
Oi ihana söppänä pupunen meni tosta ohi! Että tuikkelis-tui vaan.
Ai että, ei kyllä vähään aikaan ole ollut näin ihanaa aamua! Sopivan rauhallinen hieman hempeilevä musiikki soi kahvikupponen kourassa ja tunti sitten herännyt. Lopputuloksena ihanan rauhallinen mutta suht. virkeä olo. Moni kaipaisi tähän tilanteeseen tuorean sanomalehden tietyltä toimittajalta, mutta minä kaipaisin tähän tilanteeseen tietyn halittavan. Koska mielestäni ei ole parempaa tapaa aloittaa aamua, kuin nauttia aamun rauhallisuudesta rakkaan ihmisen kanssa joko punkan pohjalla tai aamupalapöydässä.
No juupa juu, on tässä hetkessä muutakin ihanaa kuin vain tämä hetki. Nimittäin mielialaani piristää vaihteeksi sekä eilinen, että myöhempi tämä päivä. Eilen olin nimittäin tyttöystäväni kanssa ja myöhemmin menimme tapaamaan inttikaveriani sekä erästä neljättäkin ihmistä samalla. Nallekarhuksi häntä kutsukaamme nallemaisen luonteensa ja olemuksensa vuoksi. Kävimme kokiksella kahvilassa, mutta "iso limu" ei ollut tarpeeksi iso, joten hain itselleni kaupasta 1½l halppiskolajuoman. Myöhemmin tänään ruoan jälkeen olen tapaamassa jotakuinkin pitkäaikaisinta ystävääni joka minulla tällä hetkellä on. En ole nähnyt häntä itkään aikaan ja on ihana tavata häntä taas! Mitään suunnitelmia ei vielä edes ole mutta spontaanius on monessa asiassa hyväksi ja se pätee myös tähän. Elämäni tuppaa kyllä muutenkin olemaan aika spontaania: en usein aamulla vielä tiedä, että missä illalla tai yöllä olen. Tiedän, kuulostaa pahalta, mutta ei se sitä ole. Se on vain nuoren miehen elämää, ja uskottelen itselleni olevani normaali (JA PAH!).
Olen tässä pohtinut sellaista merkillistä seikkaa liittyjen näihin blogitekstini tynkiin, että kaikilla teksteillä tuppaa olemaan yksi yhteinen asia. Nimittäin minust ainakin kikrjoittajana tuntuu, että rakkahini kaunoinen esiintyy melkeinn jokaisessa tekstissä. Pitkään (jo edellistäkin tekstiä kirjoittaessa) olen tätä seikkaa pohtinut ja seikkahan on saletti. Vaan mistähän se johtuu? Poohdinnoillahan yleensä lienee jonkin tasoisia tuloksia, ja omani ovat tässä asiassa pitkältia arvauksia tai jotain sinne päin. Tässä välissä joku taas ajattelee: "Sinäkö muka pohdit ja saat vielä tuloksiakin!" , mutta hiiteen tuollaiset skeptisyydet nyt asian ollessa vakava! Niin juu, tosiaan asiaan voisi vitkuttelemattakin mennä... Olen vahvasti sitä mieltä, että kyseisen henkilön esiintyminen teksteissä voisi johtua hänen tärkeydestään minulle tai hänen kanssaan vietetystä ajasta, koska hän on vapaa-aikanani eniten tapaamani ihminen. Mielestäni suuri teksteissä esiintymisen aste voi viitata myös siihen, että ajattelen häntä paljon mikä puolestaan on yleensä tyypillistä varsinkin suhteen alkuvaiheelle. Olemme kuitenkin seurustelleet nyt 7kk ja välissä oli ainakin osaltani hieman vaisumpi vaihe, mutta nyt on jostain taas saatu uutta potkua ja halipula on ollut välillä aikamoinen (kuten juurikin nytkin). Ja nyt on sitten ½blogiekstiä meistä alettuani pohtimaan asiaa, hehe. Nauttikaa ja kärvistelkää nahoissanne!
No juupa juu, on tässä hetkessä muutakin ihanaa kuin vain tämä hetki. Nimittäin mielialaani piristää vaihteeksi sekä eilinen, että myöhempi tämä päivä. Eilen olin nimittäin tyttöystäväni kanssa ja myöhemmin menimme tapaamaan inttikaveriani sekä erästä neljättäkin ihmistä samalla. Nallekarhuksi häntä kutsukaamme nallemaisen luonteensa ja olemuksensa vuoksi. Kävimme kokiksella kahvilassa, mutta "iso limu" ei ollut tarpeeksi iso, joten hain itselleni kaupasta 1½l halppiskolajuoman. Myöhemmin tänään ruoan jälkeen olen tapaamassa jotakuinkin pitkäaikaisinta ystävääni joka minulla tällä hetkellä on. En ole nähnyt häntä itkään aikaan ja on ihana tavata häntä taas! Mitään suunnitelmia ei vielä edes ole mutta spontaanius on monessa asiassa hyväksi ja se pätee myös tähän. Elämäni tuppaa kyllä muutenkin olemaan aika spontaania: en usein aamulla vielä tiedä, että missä illalla tai yöllä olen. Tiedän, kuulostaa pahalta, mutta ei se sitä ole. Se on vain nuoren miehen elämää, ja uskottelen itselleni olevani normaali (JA PAH!).
Olen tässä pohtinut sellaista merkillistä seikkaa liittyjen näihin blogitekstini tynkiin, että kaikilla teksteillä tuppaa olemaan yksi yhteinen asia. Nimittäin minust ainakin kikrjoittajana tuntuu, että rakkahini kaunoinen esiintyy melkeinn jokaisessa tekstissä. Pitkään (jo edellistäkin tekstiä kirjoittaessa) olen tätä seikkaa pohtinut ja seikkahan on saletti. Vaan mistähän se johtuu? Poohdinnoillahan yleensä lienee jonkin tasoisia tuloksia, ja omani ovat tässä asiassa pitkältia arvauksia tai jotain sinne päin. Tässä välissä joku taas ajattelee: "Sinäkö muka pohdit ja saat vielä tuloksiakin!" , mutta hiiteen tuollaiset skeptisyydet nyt asian ollessa vakava! Niin juu, tosiaan asiaan voisi vitkuttelemattakin mennä... Olen vahvasti sitä mieltä, että kyseisen henkilön esiintyminen teksteissä voisi johtua hänen tärkeydestään minulle tai hänen kanssaan vietetystä ajasta, koska hän on vapaa-aikanani eniten tapaamani ihminen. Mielestäni suuri teksteissä esiintymisen aste voi viitata myös siihen, että ajattelen häntä paljon mikä puolestaan on yleensä tyypillistä varsinkin suhteen alkuvaiheelle. Olemme kuitenkin seurustelleet nyt 7kk ja välissä oli ainakin osaltani hieman vaisumpi vaihe, mutta nyt on jostain taas saatu uutta potkua ja halipula on ollut välillä aikamoinen (kuten juurikin nytkin). Ja nyt on sitten ½blogiekstiä meistä alettuani pohtimaan asiaa, hehe. Nauttikaa ja kärvistelkää nahoissanne!
maanantai 22. huhtikuuta 2013
Sairasta touhua
No justiinsa juu. Oon sitte vaihteeks kotona. Tarkotus oli mennä tänään jo kouluunkin asti, mutta eihän mua saatu hereille ennen klo 12:ta. Vihdoin ylös kampeuduttuani neljän tunnin herättelyn jälkeen vastasi (kuulemma äsäiseen) tekstiviestiin tyttöystävältäni, jossa kysyi, että missä mä LÄSKI olen. Otin tietenkin asian huumorilla, mutta vitsiä en jaksanut itse vääntää, vaan laitoin jotakin "lyhyttä". Kerroin kuitenkin olevani taas poissa ja jotain syyn tynkääkin (Älä valita, mulla on huono muisti).
On kyllä ollut tylsä päivä. Kävin mahtavassa Rekolan keskustassa ostamassa keksiä, tilasin uudn läppärin rikki menneen tilalle, söin keksiä, kuuntelen Stratovariusta, puhuin mielitiettyni kanssa puhelimessa. Ah ihanaa, ilostuin ma, kun soitti hän, piristellen hetkiäin! Ja niitä vaivoja on siis ollut pää-, niska-, hartia-, selkä-, jalka- ja tamuskipu. Lisäksi nenä valuu poskea pitkin, vähän korvissa painetta, eikä ruokahalu ole ihan kohdallaan. Söin silti tänään kalaa (NAM!)
On kyllä ollut tylsä päivä. Kävin mahtavassa Rekolan keskustassa ostamassa keksiä, tilasin uudn läppärin rikki menneen tilalle, söin keksiä, kuuntelen Stratovariusta, puhuin mielitiettyni kanssa puhelimessa. Ah ihanaa, ilostuin ma, kun soitti hän, piristellen hetkiäin! Ja niitä vaivoja on siis ollut pää-, niska-, hartia-, selkä-, jalka- ja tamuskipu. Lisäksi nenä valuu poskea pitkin, vähän korvissa painetta, eikä ruokahalu ole ihan kohdallaan. Söin silti tänään kalaa (NAM!)
keskiviikko 17. huhtikuuta 2013
Maailma on jännä paikka
Eilen oli ns. verkostoneuvottelu, jossa käsiteltiin viimeaikaista oloani ja mietittiin, että miten kanssani toimitaan. Lääkärini suositteli koulunkäyntini keventämistä. En pitänyt sitä vielä silloin hyvänä ajatuksena, mutta illemmalla tajusin jo itsekin, ettei koulussa istuminen kannata, jos keskittyminen ja oppiminen on viimeaikaista tasoani. Nyt olen yhdessä ohjaajien kanssa päättänyt lomailla tämänviikon ja todennäköisesti kevennämme lukutaakkaani pudottamalla aikakin yhden kurssin pois. Sinänsä ikävä pitkittää muutenkin jälkeen jääneitä opintojani...
Tänään on siis ensimmäinen suunnitellusti pois oleva päivä. Heräsin tavallista myöhempään ja otin aamun rennosti, vaan nyt olen matkalla kotia kohti, koska piti käydä maistraatissa ja pankissa. Kiitos ystävälleni, joka lähti mukaani kysyttyäni! En edes kysyessäni olettanut tämän lähtevän, mutta olen iloinen, että sain seuraa. Noi mun edessä istuvat suutelee suht. kiihkeästi ja tulee kaipuu...
Tänään on siis ensimmäinen suunnitellusti pois oleva päivä. Heräsin tavallista myöhempään ja otin aamun rennosti, vaan nyt olen matkalla kotia kohti, koska piti käydä maistraatissa ja pankissa. Kiitos ystävälleni, joka lähti mukaani kysyttyäni! En edes kysyessäni olettanut tämän lähtevän, mutta olen iloinen, että sain seuraa. Noi mun edessä istuvat suutelee suht. kiihkeästi ja tulee kaipuu...
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Turhaako, vai eikö turhaa. Kas siinä klisee!
Kuten hulluimmat teistä jo tietävätkin, olin eilen Peijaksen päivystyspoliklinikalla. Nyt sitten siitä enemmän ja "turhan" käynnin hyödykkyyden arvioimista
Kaikki alkoi istuessani toimistoon ja huokaistessani syvään. Huokaisu ei ollut tahallinen, eikä tarkoituksen mukainen, mutta kiitän vuorossa ollutta ohjaajaa siitä, että huokaisin. Minä nimittäin huokaisin ja hän tärppäsi heti "Everythin alright?"-fiiliksen. Everything definitely wasn't alright. Aloin vuolaasti vuodattamaan pelkojani hänelle. Vahvoja pelkoja olivat mm. oma vointini, sen muuttuminen ja alkava kouluviikko. Jos jo keskiviikosta lähtien en ole kyennyt keskittymään ja perjantaina lähes romahdin, niin mitenkä mahtaisi viikko alkaa! Tahi loppua...
Kaikessa epävarmuudessani istuin toimistossa ja yritin parhaani mukaan kuvata tunteitani ja tuntemuksiani. Minulle soitettiin ambulanssi, joka kiikutti minut päivystyspoliklinikalle. (Ihan teidän riemuksenne viljelen sanahirviöitä :P)
Peijaksessa istuin iiiihanat pari tuntia odotellen lääkärille pääsyä. Olin odotellessa hermostuneena raapaissut vasempaan ohimooni ikävän näköisen haavan ja verta oli valunut aika pahan näköisesti. Lääkäri kiinnittikin ensimmäisenä siihen huomiota ja kerroin, ettei se ole vakavaa tai käynnin syy. Kaiken kaikkiaan yllätyin todella paljon lääkärin lähettäessä minut päivystävän psykiatrin arviointiin. (Lue: "osasin odottaa")
Kartoitettuaan aikansa tilannetta psykiatri tuli siihen tulokseen, ettei osastohoitojakso ole tarpeen, koska itsetuhoisia ajatuksia ei ole ollut. Hän passitti minut kotiin, mutta jotain jäi tästäkin sinänsä turhasta käynnistä käteen, muutakin kuin pelkkä luu: nimittäin nahka, heh heh XD Mutta juu, siis tosiaan jutustelin psykiatrin kanssa puolisen tuntia. Tuona aikana hän sai laannutettua pelkojani ja rauhoitettua muutenkin. Hän sanoi, että tilanne on suhteellisen turvallinen, koska vahingoittamisajatuksia ei ole ollut. Lisäksi hän sai vakuutettua minut tilanteen suhteellisesta vakaudesta, ja ettei kannata liikaa/turhia murehtia, koska tilanne ei tosiaan ollut vielä kauhean vakava ja avohoidon toteutuessa hoidettavissa. Kahdeksalta peijaksessa, puoli yhdeltä kotiovella ja hetki vain, kun taksi olikin jättänyt pihan ja minä sängyssä vetelemässä piiiitkiä hirsiä.
Kaikki alkoi istuessani toimistoon ja huokaistessani syvään. Huokaisu ei ollut tahallinen, eikä tarkoituksen mukainen, mutta kiitän vuorossa ollutta ohjaajaa siitä, että huokaisin. Minä nimittäin huokaisin ja hän tärppäsi heti "Everythin alright?"-fiiliksen. Everything definitely wasn't alright. Aloin vuolaasti vuodattamaan pelkojani hänelle. Vahvoja pelkoja olivat mm. oma vointini, sen muuttuminen ja alkava kouluviikko. Jos jo keskiviikosta lähtien en ole kyennyt keskittymään ja perjantaina lähes romahdin, niin mitenkä mahtaisi viikko alkaa! Tahi loppua...
Kaikessa epävarmuudessani istuin toimistossa ja yritin parhaani mukaan kuvata tunteitani ja tuntemuksiani. Minulle soitettiin ambulanssi, joka kiikutti minut päivystyspoliklinikalle. (Ihan teidän riemuksenne viljelen sanahirviöitä :P)
Peijaksessa istuin iiiihanat pari tuntia odotellen lääkärille pääsyä. Olin odotellessa hermostuneena raapaissut vasempaan ohimooni ikävän näköisen haavan ja verta oli valunut aika pahan näköisesti. Lääkäri kiinnittikin ensimmäisenä siihen huomiota ja kerroin, ettei se ole vakavaa tai käynnin syy. Kaiken kaikkiaan yllätyin todella paljon lääkärin lähettäessä minut päivystävän psykiatrin arviointiin. (Lue: "osasin odottaa")
Kartoitettuaan aikansa tilannetta psykiatri tuli siihen tulokseen, ettei osastohoitojakso ole tarpeen, koska itsetuhoisia ajatuksia ei ole ollut. Hän passitti minut kotiin, mutta jotain jäi tästäkin sinänsä turhasta käynnistä käteen, muutakin kuin pelkkä luu: nimittäin nahka, heh heh XD Mutta juu, siis tosiaan jutustelin psykiatrin kanssa puolisen tuntia. Tuona aikana hän sai laannutettua pelkojani ja rauhoitettua muutenkin. Hän sanoi, että tilanne on suhteellisen turvallinen, koska vahingoittamisajatuksia ei ole ollut. Lisäksi hän sai vakuutettua minut tilanteen suhteellisesta vakaudesta, ja ettei kannata liikaa/turhia murehtia, koska tilanne ei tosiaan ollut vielä kauhean vakava ja avohoidon toteutuessa hoidettavissa. Kahdeksalta peijaksessa, puoli yhdeltä kotiovella ja hetki vain, kun taksi olikin jättänyt pihan ja minä sängyssä vetelemässä piiiitkiä hirsiä.
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)