Olen tässä pohdiskellut ilmiötä, johon tänään heräsin. Sitä voi kutsua monilla nimillä. Kuvaavimpia ovat varmasti vanheneminen ja aikamiehensyndrooma. Joko arvaat, mistä on kyse?
Kaikki tämä pohdinta alkoi katsellessani tiellä vastaan kävelevää poikaa. Hänellä oli yllään toppatakki ja -housut sekä sellaiset perus mustat tyylikkäär talvikengät. Ikäisensä tapaan hän pomppi vähän tien laidasta toiseen. Sitten hän päätyikin pysymään toisessa tienreunassa. Mielikuvituksellista kyllä, poika pyrki pysymään vähäisen lumen päällä. Sen havaitessani aloin miettimään, että jonain päivänä hänestäkin tulee tällainen tylsä viivasuoraan tietä pitkinkävelevä kakkapää. Siis ihan tosissaan! Moniko viiskymppinen kävelee metsäpolun vieressä? Moniko tarhaikäinen suostuu kävelemään polulla, vaan juoksee sen vieressä ja kauempanakin? Mikä meitä mielikuvituksettomia elonkimpaleita vaivaa?! Kasvamme ja saamme iän ja kehityksen myötä viisautta ja vastuuta, mutta miksi unohdamme pitää hauskaa arjen keskellä? Muistan hyvin kun olin leikki-ikäinen nassikka. Olimme lähdössä autolla jonnekin enkä jaksanut kävellä. Äiti antoi minulle ratkaisun, jonka toteutin: juoksin autolle. Varmasti monikin aikaihminen olisi tylysti laittanut kumppaninsa ajamaan auton oven eteen. Miten mielikuvituksetonta! Kyllähän aikuiset pitävät hauskaa, mutta valitettavan harvoin ilman päihteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olkaa kilttejä, ihanat elokimpaleiseni!