Tärkeä päivä takana. Takana muutakin. Takana on nyt nimittäin jo puoli vuotta tyttöystäväni kanssa, mikä on mielestäni jo saavutus. Lieneekö tuo vaikuttanut asiaan, sitä en tiedä mutta varmaa on, että koko päivän olen ollut iloinen pieni pojan köriläs.
Tapasin tänään psykologin. Tosiaan, nyt tiedän hänen olleen -ologi, eikä -iatri. Jutustelimme ja koin järkytyksen. Vaihteleva mielialani viittaa kuulemma johonkin muuhun kuin aiemmin diagnosoituun keskivaikeaan masennukseen. Luulinkin jo tietäväni mikä minulla on...
Puolivuotispäivän kunniaksi tyttöystäväni tuli vierailemaan osastolle. Menimme varsin vähän käytettyyn "toimintaterapiahuoneeseen" muita häiritsemästä, koska osa potilaista tuntuu häiriintyvän jopa kädestä pitämisestä. Sääntöjä tulkittuani ja hoitajaa aiemmin jututettuani en kokenut tekeväni väärin istuessani vaihteeksi hänen sylissään, mutta minua etsinyt hoitaja pyysi hetkeksi juttelemaan. Ensin kerroin päivän kuuluniseni hänen pyydettyään ja sitten hoitaja huomautti, että vaikkei hänellä itsellään ole sylikkäin olemista vastaan mitään, niin se on silti kiellettyä. Eipä siinä sitten mitään. Menikö puolisen tuntia ja totesin hieman leikkisästi: "Hupsis." Emme kuitenkaan olleet sylikkäin, mutta varmasti ei ollut sekään sallittua (liian vilkas mielikuvitus vie tässä asiassa harhaan).
Mielialani on tänään pysynyt tasaisena. Heräsin virkeänä ja pirteänä, mikä on ollut päivän vallitseva olotila katkonaisesta yöstä huolimatta. Kovin on ihmeellistä, mutta vaihdelleen mielialan takia on tosiaan paha sanoa tulevaisuudesta yhtään mitään. Mitä tuo huominen? Voisinko olla torstaina lääkärin tavatessani riittävän kunnossa kotiutuakseni? Niin paöjon kysymyksiä, vaan ei vastauksia. Toisaalta vastauksethan tuovat aina mukanaan uusia kysymyksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olkaa kilttejä, ihanat elokimpaleiseni!